2017/05/07

Avoin rakkauskirje hörhökulttuurille

Täysin tapojeni vastaisesti kirjoitan conifiiliksiä conisunnuntain iltana enkä vasta paria kuukautta myöhemmin. Otan tosin käyttöön toisenlaisen lähestymistavan enkä vain listaa tapahtumassa pitämiäni pukuja, vaan vuodatan vähän enemmänkin tunteita, sillä sisälläni on niitä juuri nyt paljon.

Meidän skene on uskomaton. Ja kun puhun meidän skenestä, puhun kaikista, mikä liittyy conittamiseen, conien järjestämiseen, cosplayyn, japanilähtöisiin harrastuksiin – kaikkeen, mitä perheenjäseneni hyvin lempeästi kutsuisivat hörhöilyksi. Meidän skene pyörittää ja kehittää itse itseään. Meidän skene on täynnä lahjakkaita ihmisiä, jotka päättävät tehdä asioita ja tekevät ne. Ja vaikkei olisikaan millään tavalla mukana järjestämässä tapahtumia, harrastaminen ja tapahtumassa käyminen on osa skeneä. Conikulttuuriin kuuluu niin paljon eri osa-alueita, että se mikä ei nappaa yhtä, luistaa toiselta.

Olin siis tänä viikonloppuna Popcultissa, koska lupauduin työskentelemään tapahtumassa kirpputoritiimissä. Lähdetäänpä nyt siitä, että ylipäätään se, että tämänkaltaisia tapahtumia on olemassa, on huikea juttu kun sitä oikein jää miettimään. Kysehän on siitä, että harrastajat järjestävät tapahtuman, jollaisessa haluaisivat itse käydä. Coni ei pystytä itse itseään. Coneja ei järjestä se jokin mystinen iso taho siellä jossain, vaan yksittäiset ihmiset. Haluaisin tarjota jonkinlaisen kollektiivisen selkääntaputuksen tai lämpimän kädenpuristuksen kaikille, jotka tekevät töitä tarjotakseen skenelle tapahtumat, joissa pörrätä.

Kirpputori nouskoon myös esimerkiksi ihmisten kyvystä saada aikaan hienoja asioita. Kirppari toimii vapaaehtoisvoimin ja voittoa tavoittelematta. Tuot tavarasi myyntiin, kirpparitiimi hoitaa myynnin, sinä keräät voitot. Helppoa ja mukavaa. Kirpparityöntekijöillä piisaa kiirettä, mutta ainakin itse nautin silti tiimissä työskentelystä. Ja vähän luulen, että perusvänkärinä tiedän vain murto-osan siitä, miten paljon käytännön järjestelyitä sen takana oikeasti on (lue: Laura, miten sä osaat esim. kaiken?).

Kävin lauantaina kuuntelemassa myös luentoa Koska canon ei riitä, jonka aiheena oli fanfiction ilmiönä Suomessa. Itselleni mieluisasta aiheesta oli ihana kuunnella tutkimuspohjaista tietoa ja mietin pariinkin otteeseen, miten siistiä on, että kulttuuri kehittyy koko ajan, mielipiteet muuttuvat ja tällaisista ns. oudoistakin harrastuksista tulee vakavammin otettavia lajeja, joista voi tehdä vakavasti otettavia tutkimuksia. Ja ehdinhän minä liikuttuakin luennon aikana, sillä erään fanfictionin harrastajan kertomus siitä, miten harrastus on osaltaan auttanut masennuksen ylipääsyssä, kolahti kovaa. Muistin yhtäkkiä, miten valtavan suuri merkitys sillä on, että ihmisellä on harrastus ja sosiaalinen ympäristö, jonka parissa viihtyy.

Minulle on tärkeää, että saan vapaasti nauttia niistä jutuista, joista nautin. Tasaisin välein koin viikonloppuna hetkiä, jolloin joku kavereistani vaikkapa ihasteli minusta välittyvää intoa jonkun fanittamani asian suhteen, tai kipitti kertomaan minulle myynnissä olevasta lempisarjani merchistä. Tällaiset pienet jutut hymyilyttävät kauan. Fanittaminen on iso osa identiteettiäni. Minulle rakkaat sarjat ja hahmot ovat asia, joka oikeasti tekee minut onnelliseksi. Kun sitä seikkaa kunnioitetaan ja tuetaan, minua kunnioitetaan ja tuetaan. Kun juttelet kanssani lempihahmoistani, olet paikalla hetkessä, joka on minulle tärkeä. Kanssaharrastaja ymmärtää, miltä se tuntuu, vaikkei fanittaisikaan samaa sarjaa.

Sunnuntaina pääsin keskittymään cosplayyn. Olin pyytänyt hetken mielijohteesta Twitter-tuttua cossipariksi, koska meillä sattui olemaan valmiiksi olemassa mätsäävät cossit minulle rakkaista hahmoista. Etukäteen jännitti, mutta näin jälkikäteen lähinnä hämmästelen sitä, miten jonkun kanssa voikin juttu luistaa noin nopeasti. Ei tunnu siltä, että olisin tutustunut Annaan oikeastaan vasta tänään. Se merkitsee hirveästi minunkaltaiselleni ihmiselle, joka on loppujen lopuksi arka ottamaan kontaktia uusiin ihmisiin ja jonka takaraivossa aina vähän nakuttaa pieni yksin jäämisen pelko.

Meidän skenessä tuntemattomien juttusille käyminen somen kautta tai kasvotusten on hyväksyttyä, yleistäkin. Ja tietysti on ihan eri asia jutella pikkukivoja juttuja työkaverin kanssa (no offense, työkaverit) kuin meuhata yhdessä yhteisistä intohimoista samanhenkisen ihmisen kanssa ja nauraa fanipiirin insidevitseille.

Meillä oli parikin photoshoottia eri kuvaajien kanssa. Coneissa valokuvaajat toimivat palkatta, omaksi ilokseen, kehittyäkseen valokuvaamisessa tai ihan vain tehdäkseen juttua, josta tykkäävät. Se on minulle cossaajana iso ilonaihe, sillä omasta puvustaan tai hetkestään rakkaana hahmona on ihanaa saada laadukkaita kuvia muistoksi ja jaettavaksi. Tämäkin ihanan pyyteetön yhteistyön muoto, jossa cossaaja tarjoaa itsensä malliksi kuvaajalle ja kuvaaja kameraansa ja taitojaan cossaajalle, jaksaa ihastuttaa minua.

Alan uskoa, että jos omaa avoimen mielen, minkä tahansa vahvuutensa saa tuotua yhteisön iloksi. Tiedän ystäväni pitäneen sunnuntaina tanssikaraokehuonetta, joka on minusta ihana idea. Tällainen matalan kynnyksen osallistava toiminta conissa voi auttaa jotakuta löytämään odottemitasta itselleen uuden harrastuksen (vieläpä liikunnallisen sellaisen) tai ihan vain auttaa hölläämään muun elämän keskellä. Avajaisissa ja päättäjäisissä taas muutama kaverini soitti livemusiikkia triona, koska he sattuvat olemaan sekä conikansaa että musiikin harrastajia. Ja jos yhtään aistin oikein yleisössä vallitsevaa henkeä, niin aika monia esitys ilahdutti.

Päivän aikana oli paljon mahtavaa nähtävää, mutta isoimman wow-reaktion minussa sai kuitenkin ehdottomasti aikaan cosplaykilpailujen yhteydessä esitetty Party Like a Russian -CMV eli cosplay music video. Haukoin henkeä monessa kohtaa videota kauniin toteutuksen ja koko projektin eteen ilmiselvästi nähdyn vaivan ansiosta. En kykene käsittämään, miten noin vaikuttavaa ja ammattimaista jälkeä on saatu aikaan harrastuksen vuoksi, ihan vain rakkaudesta itse tekemiseen ja fanituksen kohteisiin.

Viimeistään Party Like a Russian sytytti minussa sen palon, johon olen nyt vähällä pakahtua. Se laaja erilaisten taitojen kaarti, joka näissä piireissä näkyy, inspiroi minua valtavasti; meistä on vaikka mihin. Meidän. Skene. On. Uskomaton.

Tänä viikonloppuna olen itse ollut paljon jalkeillani, olen tehnyt asiakaspalvelutyötä, olen poseerannut kameroille ja seurannut puhe- sekä esittävää ohjelmaa. Olen hymyillyt ja minulle on hymyilty, olen nauranut ja kanssani on naurettu.

Minulla on rakastettu olo. Ihmiselle, jolle se ei ole mikään itsestäänselvyys, se merkitsee paljon.

Arkeen paluu täältä onnellisuuskuplasta tuntuu aina vaikealta, mutta onneksi seuraava vastaava tapahtuma on jo nurkan takana.

Rakastakaa hörhöyttänne. ♥

2017/03/17

Nyan nyan nyan nyan nyan nyan eli ECG

Lava-addiktio on taas huipussaan! Eletään vuoden kolmatta kuukautta ja niistä kaikkina kolmena minä olen löytänyt tieni lavalle. Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin maaliskuun tapauksessa se tulee tapahtumaan tänä viikonloppuna.

Tammikuisessa Desucon Frostbitessä koin vihdoin ja viimein ensimmäisen arvokisani! Arvokisaan osallistuminen on jostain syystä ollut minulle ihan valtavan suuren kynnyksen takana, mutta nyt kun se on ylitetty, ihmettelen miksen uskaltautunut toiselle puolelle jo aikaisemmin. No, kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja nyt oli ensikokeilun aika: osallistuin siis European Cosplay Gatheringin Suomen karsintojen yksilösarjaan.

Hahmoksi valikoitui Nyaatan sarjasta Etotama; suoraan sanoen mitäänsanomaton sarja mutta ihan hauska hahmo, jolle oli kiva rakennella kissamainen skitti. Tuollaiset energiset, liikkuvaiset hahmot sopivat minulle hyvin, joten Nyaatan tuntui aika turvalliselta valinnalta.

Kun puvun tekemisestä on jo näin pitkä aika, ei siitä tietenkään osaa enää hirveämmin mitään kertoa. Yksinkertainen design takaamaan liikkumisvapautta (ja myönnetään, myös ajamaan matalan aidan asiaa, koska en luota käsityötaitoihini). Puuvillaa, lisää puuvillaa, pehmoiset korvat ja häntä, tukikankaalla ja rautalangalla tuettu pyllyrusetti. Simppeliä. Ottakaapa vaikka kasa sekalaisia wip-kuvia.

Tein protoversioita Desuconin hengessä kuuttikuvioisesta lakanasta. :D

Lisää kuuttilakanassa poseeraamista
Oli muuten ensimmäinen vekkihameeni,
ja ensimmäinen koulupukuni noin ylipäätään!

Ihan nätti siitä tuli. :3

Melkein valmista! Yksityiskohtia puuttuu.

Etukäteen isoin jännityksen aihe oli ehdottomasti tuomarointi, mutta tuomarointitilanne oli lopulta hyvin miellyttävä. Englantini on ihan sujuvaa, mutta olin silti pelännyt etukäteen meneväni lukkoon tosipaikan edessä, joten oli valtava helpotus kun tuomareiden edessä puhe tulikin ulos sitä sen kummemmin ajattelematta. Tuomarit olivat ihanan ystävällisiä ja kohtelivat minua kuin kukkaa kämmenellä, mikä lievensi jännitystä paljon -- suuri kiitos siitä heille! Juuri noin tuomaroinnin kuuluu mennä.

Tuomaroinnin jälkeen piipahdin kuvissa, joita muuten odotellaan julkaisuun vieläkin, harmi kyllä. Kuvaustilanne oli tosi kiva, koska minulla oli selkeät visiot poseerauksistani ja kuvaaja osasi ohjata minua niin, että sain itsestäni irti vielä enemmän kuin alkuun aioin. Varsin kiitettävää yhteistyötä!

Sitä olenkin jo moneen kertaan toistellut, että Siben lava on lempipaikkani maailmassa. Se on minulle jo niin tuttu ja turvallinen, että oikeastaan lavaosuus ei huolettanut lainkaan. Tottakai asianmukaiset dokidokit tuntuivat siellä pahvilaatikossa odotellessa, mutta panikoinnille ei ollut tarvetta -- olin vain innoissani päästessäni taas esiintymään!



Tykkäsin skitti-ideastani heti siitä alkaen, kun sen sain, ja sitä oli koko ajan tosi kiva tehdä. Ja vaikka esityksen rymyämisestä kuusi kertaa läpi yhden viikonlopun aikana (perjantaiharkat, lauantaiharkat, lavaveto) koitui tuntuvia vaurioita sekä sukkahousuille että polville, niin mitään en kadu, koska lavalle mennään täysillä tai ei ollenkaan.

Case in point... Tämä kuva on otettu lauantai-iltana.
Punaisimmat kohdat ovat hiertymiä (joista repeytyi pinta
auki aina uudestaan kun taivutin polviani) ja ruskeammat mustelmia.

© Nyymix
Sijoitusta en saanut enkä odottanutkaan. Tavoitteenani oli alusta asti ihan vain se, että se arvokisojen kynnys tulisi ylitettyä ja se, että pääsisin lavalle pitämään hauskaa. Kisa oli täynnä upeita pukuja ja esityksiä; onnittelut ei ainoastaan voittajille, vaan kaikille osallistuneille! On ilo olla mukana luomassa monipuolista ja viihdyttävää show'ta. Kiitos myös minun lavaosuuttani kehuneille katsojille ja kanssakisaajille. Jokainen positiivinen sana merkitsee minulle paljon.

© Mikael Peltomaa
Tuomareilta saamani palaute vasta räjäyttikin tajunnan. Pidän itseäni todella keskinkertaisena puvuntekijänä; cosplayssa en oikeastaan ole huolissani esiintymisosuudesta, vaan heikkouteni on ehdottomasti käsityötaitotasoni. Paitsi ettei ilmeisesti olekaan, sillä minua kehuttiin ihan odottamattomasti siististä ompelujäljestä, ja ne kohdat, jotka itseäni puvussa häiritsivät, eivät ilmeisesti osuneet tuomariston silmiin. Sain hyvää rakentavaa palautetta ja ennen kaikkea lämmintä kannustusta, joten väkisinkin heräsi mieletön into osallistua toistekin arvokisoihin!

ECG oli siis kaikin puolin erinomainen aloitus arvokisauralleni. Sain valtavasti motivaatiota haastaa itseäni tekemään vaikeampia pukuja, koska nähtävästi minusta on sittenkin enempään kuin annan itseni uskoa. En tiedä, milloin on seuraavan isomman projektin vuoro, mutta sellainen tulee kyllä vielä varmasti!


2017/02/05

Rakkauslapsi

Eli näppärästi hoidan unohtuneen Tracon-päivityksen ja Desucon Frostbiten perjantaipäivän alta pois samalla kertaa, koska cossattavana molemmissa oli sama hahmo.

Nimittäin tämä muru ♥

Hieman ennen Traconia oli tyypillinen syysjumitus päällä; kaikki cosplaymotivaatio oli aivan kadoksissa ja hylkäsin alkuperäiset suunnitelmat, koska intoa ompeluun ei vain ollut. Äskettäin isommaksi ja isommaksi paisunut Free!-fanitukseni oli suuri ilon lähde minulle kaiken syksyn synkkyyden keskellä, joten luonnollisesti aloin pohtia löytyisikö kyseisestä sarjasta minulle yhtäkään hahmoa, jota voisin uskottavasti cossata (Thugisaa ei taideta laskea). Päätin suosiolla skipata ne maskuliinisimmat pojut ja hahmokaartin naisedustus taas ei erityisemmin minua puhuttele, mutta onneksi sarjan shota-osastolta löytyy minulle hyvinkin rakas hahmo, Nitori Aiichirou.

Puolitosissani pyysin Reneä rikoskumppanikseni cossaamaan Mikoshiba Momotarouta kakkoskauden lopputunnarissa vilahtavissa vankilavaatteissa, ja hän innostui. Ompelin meille molemmille siis raitatrikoosta paidat ja housut conia edeltävällä viikolla. Olin itse pukeutuneena vankila!Aiksi koko viikonlopun ajan, Renellä oli cossi päällä sunnuntaina.

Olen aika yllättynyt ja iloinen siitä, miten hyvin Ai minulle sopii. Olin skeptinen etenkin siitä, miten peruukki sopisi kasvonpiirteisiini, mutta loppujen lopuksi jälkikäteen kuvia katsoessa tuntui että olin kyllä juuri sopivan shotaisan söpö...!

Referenssi...
...lopputulos. :D
Kuvannut Nekku.

Conissa Nekku kuvasi meitä ja vaikka joukossa on paljonkin kivoja otoksia, en vain ole jotenkin vieläkään saanut aikaiseksi käydä niitä ajatuksella läpi ja muokata sieltä lisää kuvia julkaistavaksi... Hups. ;;

Tämä sentään löytyy jo sekä Tumpusta että Fabosta.
Kuvannut Nekku, muokannut minä.
Lauantaina törmäsin myös ihanaan poliisisetä-senpaihin,
jonka kanssa pääsin selfieenkin! Dokidoki~
Kuva ryöstetty Annan Twitteristä c:

Torstain ja perjantain välisenä yönä saimme myös pähkähullun päähänpiston, että näissä vermeissä olisi muuten hauska tanssia sellaisin helmiin kuin Smooth Criminal. Long story short, leikkelin meille kolmen biisin potpurin ja ideoimme siihen hassuttelevan koreografian, jonka esitimme yllätyksenä hyvin hämmentyneelle Nanille sunnuntaina Tampere-talon parkkipaikalla. Kaikkea sitä päätyykin tekemään hetken mielijohteesta.




Ai-cossailu ei jäänyt Traconiin; vietimme isolla kaveriporukalla #Roskaklubia eli Free!-maratoniviikonloppua syyskuussa, jolloin otatin itsestäni pari kuvaa Samezuka-tiimipaitoja markkeeraavassa mustassa t-paidassa.

Nyt mennään jo liiankin shotaksi,
mutta oli pakko ottaa kuva teemalla perfect cinnamon bun x 2 :D
Kuvannut Noora, muokannut minä
Tumblrissa / Fabossa

(Muokkaamisesta puheen ollen... mustat vaatteet, never again)

Myöhemmin marraskuussa Tumblrin RinTori-viikolla päädyin kokeilemaan itsekseni, saisinko välitettyä kolmosvuotisen uimakerhon kapteeni-Nitorin olemusta cossikuvalla, apunani ihan vain itselaukaisija. Tykkään lopputuloksesta yllättävän paljon, etenkin itselaukaisijakuvaksi.

Se on Kapteeni Nitori sulle.
Tumblrissa

Tiesin jo hyvissä ajoin etukäteen, että Frostbitestä tulisi rankka kisoineen ja kirpparitöineen kaikkineen, joten Ai oli loistava vaihtoehto perjantaipuvuksi. Käsinmaalasin vihdoin ja viimein itselleni Samezuka Swim Team -paidan, jonka kaveriksi tarvitsee pukea vain rennot collarit ja tennarit, ja cossi onkin valmis. Mukavin puku, mitä olen vuosiin pitänyt! Etenkin, kun löysän t-paidan kanssa ei tarvitse edes kiusata itseään tiukoilla bindeillä.

Olen aika ylpeä tuosta paidasta. Se sai kehujakin! c:
Kuvannut Falcon, muokannut minä
Tumblrissa / Fabossa
Sen lisäksi, että asu oli mukava ja rento, sen miellyttävyyttä lisää kymmenkertaiseksi se, miten paljon pidän hahmosta. Ai palautti mieleeni sen, kuinka tärkeää on tykätä siitä, mitä tekee. Toisinaan toki tulee tehtyä vähemmän läheisiä hahmoja ihan vain designin tai muun seikan vuoksi, mutta kyllä nämä itselleni läheiset hahmot ovat kivoimpia tehdä, vaikka asu olisi minkälainen. Paidan käsinmaalailuun upotetut tunnit eivät tunnu missään, kun nolo weeaboosydämeni kuuluu joka tapauksessa Samezukaan.

Aiin olen tutustunut (osittain kirjoittamani fanfictionin vuoksi) hyvinkin syvällisesti ja hän on ehtinyt juurtua syvälle sydämeeni. Tähän pojuun on tietyllä tavalla ehkä helpompi samaistua kuin sarjan synnynnäisesti superlahjakkaisiin uimareihin, koska hän on altavastaaja, joka pääsee lähemmäs haaveitaan sitkeydellä ja tekemällä kovasti työtä. (Ai on myös isoimman Free!-shippini toinen osapuoli, e-ei sillä että se mitään m-merkitsisi...)

Senpai in my mind~
Twitteristäni kaapattu selfie Frostiperjantailta
kirpparin valmisteluista.

Pakko myöntää että Aissa on jotenkin tosi palkitsevaa myös se, että vaikka kyseessä on mainstream-sarjan hahmo, kyseisellä hahmolla on kuitenkin suhteellisen pieni fanikunta. Hivelee sopivasti sekä yhteenkuuluvuudesta nauttivaa minua että sisäisiä special snowflake-tarpeitani.

(Olen jopa saattanut pyöritellä mielessäni hulluja suunnitelmia viedä Ai jopa lavalle asti pienen skitin kanssa, mutta saas nähdä toteutuuko tämä. Hys hys, pidetään tämä salaisuutena!)

2016/09/22

Musikaalin loppumetrit

Kaljuchu! Jännästi valtaosa bäkkäriselfieistä
tuli aina otettua Pikachun eli Renen kanssa.
Chibicon

Heti Ropeconista seuraavana viikonloppuna hyppäsimme Valitsen sinut! -musikaaliporukan kanssa tilausbussin kyytiin ja ajelimme Ouluun, missä esiinnyimme Chibiconissa. Matka oli pitkä, mutta ainakin itselläni oli molempiin suuntiin mennessä hyvin hauskaa mahtavien ihmisten ympäröimänä.

Saavuimme perjantaina, pistimme esiintymispaikan kuntoon, kävimme muualla nukkumassa yöunet ja palasimme valmistautumaan ja esiintymään. Esitys oli ihan perushyvä. Paitsi, että rooliini olennaisesti kuuluva proppi päätti tässä näytöksessä olla toimimatta oikein... Mutta kohtelias yleisö ei tuntunut pahastuvan, enkä antanut teknisen säädön haitata omaa menoani.

Sitten pistettiinkin kamat kasaan ja lähdettiin ajamaan kotiinpäin. Itse conia en siis ehtinyt näkemään lainkaan, mitä nyt käväisimme porukalla valtaamassa green roomin yhdessä kohtaa lauantaita. Toivottavasti absurdit musikaalianimeideamme eivät järkyttäneet pahasti muita huoneessa olleita...!



Kanneltalo

Tämä meneekin sitten jo reilusti cosplay- ja conimaailmasta ohi, mutta en anna sen häiritä. Kolme viimeistä näytöstämme sijoittuivat Helsingin Kanneltalolle 25.-27. elokuuta. Tahti oli kova eikä näytösten lomassa ihan hirveästi ehtinyt vain olla ja hengähtää, sillä lämmittelyt, venyttelyt, laittautumiset, letitykset, asun pukemiset, purku ja kehonhuolto jälkikäteen söivät tunteja tehokkaasti, ja jossain välissä piti vielä nukkuakin. Mutta sellaista teatteri on, ja sitä rakastan; ison tiimin saumatonta yhteistyötä hulluissa puitteissa ja aikarajoissa.

Oma naama valtavassa plakaatissa,
tää oli uusi kokemus!!?
Mainitsinko jo PikaSaur-selfiet
Näytöksistä itsestään... Torstain näytöksessä proppi keksi taas uuden tavan pettää luottamukseni, ja tällä kertaa ongelma pääsi vaikuttamaan eläytymiseeni ko. kohtauksessa. Puvustustiimin kunniaa puoltaakseni tarkennan, että proppi itsessään on järjettömän upea ja nerokkaasti rakennettu. Minä vain olen sen verran eloisa ja vauhdikas lavalla, että siinä melskeessä voi sattua vaikka mitä. Kaikkia käytännön ongelmia ei yksinkertaisesti voi ennustaa ennen kuin ne sattuvat kohdalle.

Kyllähän se torstain proppisähläys vähän harmittaa -- tai ei niinkään propin toimimattomuus, vaan se kuinka se vaikutti lavatyöskentelyyni. Haluan antaa lavalla aina sataprosenttisesti kaikkeni ja tuona kertana se ei toteutunut. Se söi ikävästi myös seuraavia yöuniani ja seuraavana päivänä koko näytöksen ajan jännitti, toistuisiko sama ongelma. Niin ei kaikeksi onneksi käynyt.

Näitä sattuu, ja muuten näytökset menivät ainakin omalta osaltani ihan hyvin. Varsinkin viimeinen! Ajattelin etukäteen, että viimeiselle näytökselle ei saa antaa liikaa paineita, koska teatterin luonne vain on sellainen että aina kaikki ei mene nappiin, vaikka haluaisi. Paitsi että... kaikki meni. En tiedä muista ryhmän jäsenistä, mutta omasta suorituksestani voin sanoa, että vedin ihan täysillä, halusin näyttää kaikki taitoni vielä kerran, ja rakastin joka hetkeä. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, en tehnyt virheitä ja fiilis oli katossa. En voi kuvitella parempaa tapaa päättää näytöskausi.

Sitten itkettiin. Paljon. Ja juhlittiin yhdessä. Ja itkettiin lisää.


Jälkeenpäin

Viimeinen näytös oli lauantaina, mutta lähdimme Team Tampereen kanssa kohti kotia vasta maanantaina iltapäivästä. Täytyy sanoa, että tuntui vaikealta laittaa viimeistä kertaa kiinni se ovi, joka johtaa "minun huoneeseeni" vakiomajoituspaikassamme. Musikaalissa mukana oleminen ei ollut pelkkää näyttelemistä ja tanssimista. Se oli juuri noita arkisia asioita; tiettyjä toimintatapoja, kotoisaa oloa, ryhmään kuulumista. Vakiintuvia istumapaikkoja, niin autossa kuin ruokapöydässäkin. Yhteistä saunomista. Jutustelua ja itkua ja naurua. Siitä tuli rutiini, ja samalla se oli sellainen seikkailu, jonka absurdiutta tuli ihmeteltyä kerta toisensa jälkeen. "Kelatkaa, me oikeesti tehtiin Pokémon-musikaali!"

Jätän isommat herkistelyt sikseen, mutta sanonpahan vain, että en ole koskaan ollut mukana missään noin suuressa, kokonaisvaltaisessa, haastavassa, rakkaudentäyteisessä, räjähtävän energisessä ja oman potentiaalini monipuolisesti esille tuovassa proggiksessa, enkä tiedä tulenko koskaan enää olemaankaan. Olen ihan järjettömän kiitollinen siitä, mitä Valitsen sinut! -musikaalilta sain.

Loppuun muutama Kanneltalo-näytöskuva, joista kaikki Nyymixin ottamia!

JGKASDJFASDH HFSGSDH
TÄÄ ON NIIN KAUHULEFFAN KANSIMATSKUA
ETTÄ HNNGGGHHHHH
(Huomatkaa tosiaan Kadabra!!!)

Rakastan tätäki. Feeling the powahhhhhh
(vaikka tämä taisi olla juuri se näytös jossa tapahtui... ongelmia :'D)

Kai kaikki hoksas musikaalin tärkeimmän shipin? ♥

Tanssikoreografitiimi ♥♥♥ Timanttinen kolmikko!!!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥   k i i t o s

Noin! Joku päivä kirjoittelen vielä Traconista, niin blogi on taas hetken aikaa suunnilleen ajan tasalla...!

2016/09/13

Ropecon, musikaalijännityksiä ja kävelevä meemi

Animeconin paikkeilla annoin itselleni luvan hengähtää halutessani cosplaysta, joka maistui silloin puulta. Pyörsin päätökseni siinä kohtaa, kun iltana eräänä hihittelin Free!-parodia 50% Offille ja tulin ajatelleeksi, miten hauskaa olisi pöllöillä menemään nimenomaan Nagisan ultrakoviksena parodiaversiona. Idea oli aluksi vitsi, mutta loppupeleissä kieli poskessa tehty ns. soveltava cossi oli itse asiassa juuri sitä, mitä kaipasin lääkkeeksi cosplayväsymykseeni.

Whadup sluts, it's your boy NG!

Kuva © Viivi K
50off!Nagisassa eli Thugisassa olennaista ja huomattavinta on ihanan kornit vankilatatuoinnit, joista suurin osa peittyy jos vaatetta on juuri ollenkaan. Paidattomana en ihan mene uimapojasta, joten päätin vetää sitten oikein kunnolla yli ja tehdä cossista vielä genderbendin. En yleensä perusta yhtään genderbendeistä, mutta näin piristävän hahmon kohdalla olin valmis tekemään poikkeuksen.

Tatuointien kanssa kikkailun lisäksi cossi vaati kirppareiden koluamista ja hieman erääseen toiseen cossiin kuuluvan peruukin käsittelyä. Pohjasin vaatekerran värimaailman siihen asuun, joka Nagisalla on ykköskauden endingissä. Boy/Girl-lippiksen löytäminen oli sekin aika osuva sattuma noin genderbendiä ajatellen. Yksi yksityiskohta, jolle itse hykertelin itse erittäin tyytyväisenä, oli tietynlaisen bikinialaosan näkyminen farkkujen alta. (Tietäjät tietää, että Nagisalla on oikeasti tuollaiset.)

Liikuin Thugisana Ropeconissa muutaman tunnin verran musikaalin kenraaliharjoituksien jälkeen. Tatuointien virittelyssä meni arvatenkin kauan ja siihen nähden oli harmi, että ehdin cossata vain niin vähän aikaa, mutta ehdin kyllä shootata. Oli hauskaa poseerata noin överinä hahmona, varsinkin kun assari osasi heittää hyviä ideoita ja kannustaa olemaan vielä röyhkeämpi. Olen saanut toistaiseksi käsiini vain muutaman kuvan shootista, loppuja innolla odotellessa!

Lyhyesti sanottakoon, että aavistelin etukäteen että Thugisana tulisi olemaan hauskaa. Hitto, että olin oikeassa!

Otin mm. hitosti selfieitä.
Hiton kuuman Reinkin sain huijattua lahjottua kidnapattua houkuteltua mukaani!
Aw yea, work dem legs. Ohhh it should be illegal to be dat fine.
The bae got a tramp stamp . . .
Tästä on muuten tulossa juttu, että vaihdan kännykän taustakuvan
aina conin ajaksi mätsäämään cossia.
Thugisalla on 50% Offissa tuo sama taustakuva. :D
Takki muuten lainassa V-V:ltä, tänks!

Musikaalihommat menivät Ropeconissa varsin mukavasti siihen nähden, miten paljon käytännön ongelmat etukäteen hirvittivät. Oli kivaa, että roudaus, kenraali ja näytös olivat kaikki eri päivinä, kun yleensä roudaus ja kenraali ovat aina olleet vähän limittäin ja syöneet toinen toistaan.

Vastoinkäymisiltäkään ei vältytty -- mm. Eeveen näyttelijä loukkasi itsensä kenraaliharjoituksissa ja koko porukka (myös minä tanssikoreografin roolissa) joutui tekemään lennokkaita suunnitelmanmuutoksia viime metreillä, jotta yleisön nautinto ei kärsisi. Mutta kenties juuri siksi onnistuimme vetämään ihan hiton särmän ja energisen näytöksen, koska kaikkia jännitti sopivasti. Se, ja lisäksi valehtelematta koko näytöskauden paras yleisö!

En tiedä vaikuttiko swagmaster Thugisa minuun vieläkin, mutta tässä näytöksessä tuntui, että löysin Bulbasauriin tietyissä kohtauksissa ihan uutta potkua. Kaikki toimi nappiin ja jälkikäteen itketti niin hemmetisti, koska oli vain niin hyvä olo.

Lempikuvani Ropeconin näytöksestä! Nyymix taas deliveraa.

Jälkeenpäin bäkkärillä mua ja Gyrreä väsytti ihan päättömästi.
*pa-dum-tshh*

Lähdin kirjoittamaan tätä merkintää sillä ajatuksella, että se kattaisi kaikki viime aikojen tapahtumat (Ropecon, Chibicon, viimeiset musikaalinäytökset ja Tracon)... Hah. Parempi jakaa asiat useammaksi merkinnäksi, varsinkin kun tuppaan kuvittamaan merkintöjä rankalla kädellä. Palaan siis asiaan pian!

2016/07/20

Vauhtikesä (eli kun määrä korvaa laadun)

Rykäistäänpä nämä kesän coni- ja pukuraportit nyt kerralla pois nurkista pyörimästä! Kevään/kesän pukuilutahtini on ollut aika huima verrattuna tavalliseen, ja olen onnistunut tähän mennessä raapimaan kasaan yhdeksän cossia vuoden 2016 puolella. Yhdeksän! Se on enemmän kuin aktiivisimpana cossivuotenani eli vuonna 2011. Toki pukuni ovat olleet yksinkertaisia, sisältäneet usein valmiiden vaatteiden muokkausta ja osa niistä on ollut kaapissa jo valmiiksi vähän aloitettuna, mutta olen silti äimistynyt tästä. Ei puhuta siitä, kuinka paljon tämmöinen ahmiminen syö laatua...

Desucon 

...oli jälleen kerran huisin kiva. Olin taas töissä cosplaykuuttina, tarkemmin sanottuna lavatiimissä. Sen myötä lauantai-ilta ja sunnuntaipäivä menivät töissä. Kisajärjestelyt menivät taas mallikkaasti ja tiimin kanssa oli varsin mukavaa touhuilla. Tein pienen videocameonkin väliaikashowssa; Teme oli Cosvisionin nurkilla pyytänyt minua äänittämään esitykseensä pienen feattiosuuden, joten senhän tein ilolla, koska laulaminen on aina kivaa. Olin ihan yllättynyt siitä, miten yleisö osoitti suosiotaan kun naamani ilmestyi screenille. Äääää ♥

Kasmir-Teme ja meitsi! Kuvannut Tapio Matikainen.
Kun en ollut töissä, juoksin aika pitkälti photoshoottailemassa. Perjantaina ja sunnuntaina cossailin Kaleido Starin diabolotaituri Rosettaa arkivaatteissaan, toverinani Sora eli Rene. Puku oli osittain valmisvaatteiden muokkausta ja osittain ihan perus ompelua ja valmistui suht kivuttomasti. En ole vieläkään saanut aikaiseksi valikoida kuvista lemppareitani jotta kuvaaja voisi muokkailla ne julkaisukuntoon, mutta näytetään nyt vähän sneak peekiä...!

Tosiaan täysin muokkaamaton, mutta menköön. Kuva © Viivi K

Koetimme ottaa sekä akrobaattihahmoille sopivia sporttisia venyttelykuvia että ihan puhtaasti söpöilyjä. Minun silmiini Kaleido Star tulvii tyttörakkausviboja, joten sellaista tunnelmaa haettiin sitten kuviinkin. Rene näyttelee Bulbasaurin ihastusta bestistä Pikachua VS!-musikaalissa, joten olemme tottuneet toistemme läheisyyteen sekä roolihahmojemme että ystävyytemme kautta. Photoshoottaaminenkin oli siis tosi luontevaa ja kivaa yhdessä.

Oli myös hauskaa käydä ottamassa yksilökuvia kaimani eli satamassa sijaitsevan Rosetta-paatin kanssa! Kuvia ilmestynee tuttuun tapaan dA-galleriaani, jahka saan kuvat valikoitua.

Tui tui~
Kuvaajana taas Viivi K

Lauantain pukunani oli Astarotte, jonka aloitin joskus pari vuotta sitten, ja josta ulisin tuolloin parissa blogimerkinnässäkin. Se, että pukua tuli tehtyä aikaisemmin jo aika pitkälle ja jatkettua nyt loppuun, sai aikaan sen, että noista ompeluhommista ei jäänyt ihan kauhean paha jälkimaku. Yleensä cossien teosta muistaa jälkikäteen vain sen hampaiden kiristelyn, kun en ole kovin kätevä käsistäni ja turhaudun helposti. Pahimmalta tuskalta selvittiin, huh! Ennakkofiilis hahmon suhteen oli mitä oli, Rotte kun on 10-vuotiaana tsundere-succubusprinsessana erittäin moraalisesti arveluttava hahmo. Yllätyin kuitenkin siitä, miten kivaa puvussa oli lopulta olla. Ehkä siksi, että asu on kuitenkin niin söpö ja sain kuulla siitä kommenttiakin monelta taholta. :3 Videollekin pääsin.

Rotteakin shoottailtiin. Sekä Rotte- että Kaleido Star -shootissa kuvaajana toimi musikaalikaverini Viivi, joka ei ole aiemmin ottanut cosplaykuvia. Oli mukava olla harjoituskappaleena ja saada samalla itsestään hyviä kuvia. Shoottailu sujuikin erinomaisesti, Viivillä on kiva tatsi kuvaamiseen ja olen tosi tyytyväinen tuloksiin!

Tämä on ehkä lempparini. Tsun tsun to the max!!
Kuva & muokkaus © Viivi K
Lisää
Kuva & muokkaus © Viivi K
Lisää
Desucon-reissu venyi taas vähän spontaanin kaatajaisten jälkeisen seikkailun muodossa... Pari päivää alkuviikosta piti ihan vain vetää henkeä. Sitten löysinkin itseni tekemässä jotain, mistä olin vain vitsaillut jossain tuolla Mimiconin paikkeilla: tekemässä uutta pukua seuraavan viikonlopun Hypeconiin.



Hypecon

Tähän coniin tuli mentyä musikaalivelvollisuuksien myötä, meillä nimittäin oli monenlaista edustushommaa tapahtumassa. Izumin cossaaminen Ajin: Demi-Humanista ei vaatinut paljoa, joten sanoin itselleni, että miksipä ei. Mitäpä sitä itsesuojeluvaistolla tekisi.

Izumi oli pitkälti valmisvaatteista koottu, joten Poppanan peruukin muokkailua ja kreisiä silmämeikkiä lukuunottamatta cossi syntyi kyllä oikeasti tosi helposti. Oletin, että otattaisin conissa vain pari geneeristä hengailukuvaa, mutta päädyinkin shoottailemaan kunnolla Rewen kanssa, mikä oli huippu juttu! Tykkään kuvista kauheasti ja odotan innolla, että pääsen julkaisemaan niitä lisää, kunhan saan nuo Kaleidot pois alta.

Kuva © Rewe, minä muokkasin
Tumblrissa

Hype oli arvatenkin tapahtuma pieni ja no, suunnattu nuorille. Tuli naureskeltua paljon sille, että tapahtumassa oli paikalla pitkälti alaikäisiä pieniä conittajia ja sitten seassa olin minä tuimana jakkupuvussa. :D Oli kuitenkin jotenkin ihana nähdä sitä sellaista iloa, joka nuorilla vasta harrastuksen aloittaneilla on. Sitä tuli muisteltua itsekin niitä aikoja, kun olin vasta löytänyt tämän lajin ja kaikki oli uutta, hienoa ja ihmeellistä.

Kuva © Rewe, minä muokkasin
Tumblrissa

Animecon

Välissä kävin treeneissä ja kotona Keski-Suomessa "lomailemassa", mutta sain silti revittyä itsestäni voimia tehdä Animeconiinkin uuden puvun. Harkitsin sen skippaamista tosissani vielä Animeconia edeltävällä viikolla, mutta totesin, että annan itselleni rehellisen hengähdystauon sitten tämän puvun jälkeen. Riikan kanssa olemme pitkään suunnitelleet Contestshipping-photoshoottailua ja Riikalla on Drew jo valmiina, joten Animecon sai toimia deadlinena, jotta May tulisi joskus valmiiksikin.

Mayssa on hirveästi asioita, joihin en ollut tippaakaan tyytyväinen. Juosten kustu cossi on juosten kustu, mutta annoin sen itselleni anteeksi. Tuolla aikataululla oli ihme, että jaksoin edes väkertää jotain päällepantavaa. Korjailen pukua sitten tarvittaessa photoshoottiin, joka tapahtuu Sitten Joskus.

Puvun ongelmista viis, ihana kuva on ihana ♥♥♥
Tykkään tän tunnelmasta, dynamiikasta, posesta,
mun leukalinjasta ja vartalon asennosta ja --!!
Nekku kuvasi, minä muokkasin.
Tumblrissa
Nekku kuvasi, minä muokkasin.
Facebookissa
Animecon järjestettiin tällä kertaa Jyväskylässä. Ironista, sillä siellä asuessani valitin koko ajan, ettei sielläpäin ikinä tapahtunut mitään suurta, ja heti pois muutettuani Animecon loikkasi Jyväskylään. Noh. :D Oli kyllä kiva olla conittamassa omassa kotikaupungissa ja toiminkin jonkinlaisena äidin ja matkaoppaan yhdistelmänä musikaalijengillemme.

Musikaalitouhut söivät perjantain ja lauantain tehokkaasti. Lauantaina Rakettiryhmämme kaappasi avajaiset haltuunsa, ja minä olin yksi rivimiehistä. Numero jännitti minua yksinkertaisuudestaan huolimatta ihan sikana! Vallankaappaus meni kuitenkin mallikkaasti ja ilmeisesti näytti vaikuttavalta. Jes!

Näytös oli täynnä pieniä kommelluksia, mutta kokonaisfiilis oli ehdottomasti hyvä. Sain valtavasti energiaa siitä, että katsomossa oli ystäviä ja läheisiä, mm. äiti ja isosisko. ♥ Edes iso mikkisähläys lopussa ei vienyt fiilistä, sillä sellaista sattuu ja se ei menoa haittaa!


Sunnuntain piti olla rauhallinen päivä, mutta jotenkin onnistuin pitämään itseni kiireisenä silloinkin. Aamulla kävin kuuntelemassa Vakavat aiheet Free!:ssä -luentoa, josta tykkäsin kovasti. Välissä photoshoottasin Mayta pikaisesti, minkä jälkeen menin katsomaan alkupuoliskon Animenzin pianokonsertista. Lopulta skippasin cosplaykisat suosiolla, jotta ehtisin ihan vain oleskella conialueella ja nähdä paria kaveria ennen päättäjäisiä. Tuttuja näkyi harmillisen vähän.

Animenzista puheen ollen, ehdottomasti viikonlopun odottamattomin huippuhetki oli perjantai-illan kaaossähläyksen kenraaliharjoitusten jälkeen, kun Animenz tuli testaamaan salin flyygeliä ja ilmeisesti meidän läsnäolostamme inspiroituneena alkoi soittaa Pokémon-kappaleita. Väsymys ja liikutus sai useat meistä VS!-väestä rehellisesti pillahtamaan itkuun. En ole koskaan nähnyt tuontasoisen pianistin soitantaa metrin, parin päästä, ja sen taidokkuuden edessä häkeltyi armotta. Sitten kun hän vieläpä soitti meille niin rakkaita biisejä... Huh huh.

Vielä yksi May, koska miksi ei. Huomasitteks, se oli runo.
Kuva © Nekku, minä muokkasin

Mitäs nyt?

Tänä viikonloppuna on luvassa ihan vihoviimeiset VS!-treenit (hui! absurdia!), sitten koittaa Ropecon, jossa meillä tulee olemaan vähän mielenkiintoinen näytös. Heti seuraavana viikonloppuna matkaamme Ouluun Chibiconiin esiintymään, ja sitten jäljellä onkin enää elokuinen Kanneltalo-koitos. Emme ole vielä edes näytöskautemme puolivälissä, silti tuntuu oudosti siltä että loppu häämöttää.

Minun piti antaa itselleni cosplaylomaa Animeconin jälkeen, mutta niinhän siinä kävi että innostuin taas ihan liikaa yhdestä ideasta, jonka oli tarkoitus olla vitsi. Toisaalta tämä on onneksi soveltava cossi, eli voin toteuttaa ihan niin tarkasti tai epätarkasti kuin itse haluan. Eli Ropeconiin luvassa jotain hyvin katu-uskottavaa, joka tavallaan onnistuu samaan aikaan olemaan peräisin sekä animesta että länsimaisesta viihteestä. Näettepä sitten...!

2016/06/29

Mainio Mimicon

Mikaeli. Piti juosta aika kauas että rakennus mahtui kokonaan kuvaan :D 
Aika hurjastelee ohi miten sattuu ja kolme raportoimatonta conikokemusta on jo takana. Kerrataanpa tässä kohtaa vähän toukokuun lopun meininkejä ja Mimiconia!

En ole kertaakaan aiemmin ollut Mimiconissa enkä tiennyt yhtään, mitä odottaa. Pakko sanoa, että hurjan positiiviset fiilikset jäi! Ehdin nähdä conia ihan vain kävijänäkökulmasta vain muutaman tunnin verran lauantaina, mutta tykkäsin siitä, mitä näin. Coniin osallistumisestani käy kiittäminen Valitsen sinut! -musikaalia, jolla oli näytöskauden toinen esiintyminen tapahtumassa. Perjantai hujahtikin musikaalihommissa eli roudauksissa ja backstagen järjestelyissä. Kenraaliharjoitukset meillä oli lauantai-iltana ja itse näytös sitten sunnuntaina.

Musikaalilaisen näkökulmasta en voi muuta kuin hehkuttaa sitä, mitä Mimicon meille tarjosi. Paikka oli hyvä, lava oli varsin muikea, tekniikasta sai irti vaikka mitä, salin työntekijäväki oli hirveän leppoisaa ja auttavaista (tämä ei todellakaan ole oletusarvo -- konserttisalien ja muiden vastaavien paikkojen tekniikassa tapaa työskennellä vaikka minkälaista väkeä :'D). Kaikki meni järjestelypuolelta mahtavasti ainakin minun silmiini! Lisäksi olen iloinen meille järjestetystä lattiamajoituksesta ja lauantain ruoasta (kahvi ♥).

Perjantain pukutalkoot bäkkärikäytävällä.
Pakettiauton ja roudaushenkilöautojen purkuun ja lavasteiden ym. kasaukseen
plus pukujen järjestelyyn hujahtaa aina helposti useampi tunti.
Näitä rekkejä muuten riittää... Yksittäisten asujen kokonaislukumäärä on noin 120.
Kuvitelkaapa kaikki ne pienet irtotavarat (peruukit, päähineet, hanskat, sukkikset, kengät, korut, jne)
jotka on hyvin helppo kadottaa ja joiden pitää olla oikeassa paikassa oikean puvun kanssa... Huh huh.
Ihailen ikuisesti meidän puvustustiimin ja roudausvastaavien organisointitaitoja!
Kuhina kävi tietysti myös lavan puolella.
Perjantain pakollinen "TÄSSÄ MÄ SEISON LAVALLA
JA TONNE TULEE SIT YLEISÖ" -naamakuva!
Tykkäsin kovasti Mikaelista conipaikkana. Tosi nätit maisemat rantoineen ja puineen, kivannäköinen rakennus ja siistit tilat. Ohjelmissa en ehtinyt käydä, joten ohjelmatiloista ainoastaan iso sali ehti tulla tutuksi. Meidokahvila oli soma ja myyntipöytäsalina toiminut toisen kerroksen aulatila ei ainakaan minun siellä ollessani vaikuttanut mitenkään tapporuuhkaiselta.

Vessakin oli niin naurettavan hieno että ennen conihälinän alkamista
oli pakko ottaa peiliselfieitä. Missä vessassa on noin paljon tilaa ottaa selfieitä?!

Lauantaille olin saanut värkättyä yksinkertaisen mutta kivan cossin hauskasta hahmosta, eli Barakamon-animen fujoshityttö mangakatyttö Tamakosta. Barakamon on semmoinen hyvän tuulen slice of life -anime, jota päädyin katsomaan aikoinaan pitkälti ääninäyttelijöiden takia (Ono Daisuke pääosassa, oikeita lapsia ihastuttavissa lapsirooleissa, ja Kaji Yukikin siellä vilahtaa). Tamako on ei-niin-olennainen sivuhenkilö, mutta häneen liittyvät huumorikohtaukset iskivät tietysti ihan kympillä. Mistähän lie syystä...

...ei ainakaan siksi, että samaistuisin...
Kuva: Laura Sirola, minä editoin
@ dA / Tumblr
Kuva: Laura Sirola, minä editoin
@ dA / WorldCosplay
Sain otattaa itsestäni sekä geneerisiä hengailukuvia (joissa olen muuten tosi huono, en vain osaa seistä paikoillani ja näyttää tavalliselta tytöltä!) että hauskoja juonellisia fujoshi-pönttöilyjä. Kaikki julkaistut kuvat nähtävissä täällä.

Välissä käytiin myös MimiCaféssa. Porukkakuvan ottaminen selfietyylillä on haastavaa :D
Söpö ja herttainen meidomme Tiia sitten ottikin meistä ryhmäkuvan. :3
Niin, sanoinko jotain niistä hauskoista fujoshipönttöilyistä. Kuullessaan, että cossaisin poikarakkaudesta tykkäävää tyttöä, joku kavereistani kysyi heti, että kai laittaisin jotkut musikaalin jätkistä poseeraamaan ihmisproppeinani. No sehän päätyi kuvasarjoihin, joille olen hihitellyt ihan liikaa.

Paras. Photoshoot. Ikinä.
V-V & Kibi random fanservicepojuina. ♥
Kuvat: Otso Säävälä, minä editoin
@ dA / Tumblr
Tamakona oli tosiaan hauskaa, vaikka hänen vaatetuksensa onkin tyylillisesti aivan eri ääripäästä kuin mitä itse pukisin päälleni -- tai ehkä juuri siksi :D Hameen hankintaa tuli tuskailtua ja lopulta värjäsin siitä vahingossa liian kirkkaanvärisen, mutten sitten enää viitsinyt ruveta säätämään uutta hametta tai värjäystä edellispäivänä ennen coniinlähtöä. Viikonloppuna vallinneeseen säähän nähden sekä minulla että fanservice-pojilla oli turhan kevyesti vaatetta päällä, mutta siitä selvisi ja sentään kuviin saatiin toimiva illuusio Goton kuumista kesäpäivistä.

Musikaalin näytös meni ongelmitta. Fiilis oli hyvin erilainen kuin Popcultin ensi-illassa, mutta ei sinäänsä huonompi. Rutinoitumisessa on sekä hyvät että vähän arveluttavat puolensa; toisaalta on varmuus siitä, että tietää mitä tekee, toisaalta ensi-illan adrenaliini kaivaa esiintyjästä esiin ihan erilaista energiaa. Täysillä joka tapauksessa vedetään aina! Haastavat pukuvaihtoni menivät taas nappiin ja kivaa oli!

Näytöksenjälkeisfiilistelykuva!
Tämmöinen esiintymisholisti on onnellisimmillaan lavalla. Vaikka tyhjälläkin lavalla. ♥
Kibi kuvasi.

Tää on taideteos, jonka päätin ottavani jo ennen kuin oltiin Mikkelissä:
Mikkeli, Mikaeli, Mikael ja Mikael.

Tommosia dorkia. ♥
Tl;dr: Mimiconissa oli kivaa! Sinne uudestaankin!

Seuraavana vuorossa olisi Desucon-raportti, kunhan jaksan/ehdin/viitsin keräillä ajatuksia ja valokuvia kokoon blogitekstin verran. Siihen asti, moi!